torstai 15. elokuuta 2013

pikku heelereitä :)

Käytin Devin tänään ultrassa, olin jo epäilevä vienkökään ultraan kun aika selkeästihän tuo tiine on. On koko koira ihan erilainen kun normaalisti, rauhallisempi, omapäinen. Koiran olemus on muuttunut pehmeämmäksi. Ruokaa ei ole ylimääräistä saanut ja viikon verran on nirsoillut aamuruuan kanssa. Myöhemmin päivällä alkaa maistua vasta ruoka. 

Suurensuurta heelerpentuetta emme odota, arviolta pari pientä olisi tulossa. Saa sitten nähdä että mikä lopullinen määrä tulee olemaan. Ainakin on tiine. 


Tässä vielä ällösöpöilykuva Devistä 8 viikkoisena :)