maanantai 10. joulukuuta 2012

kuulumisia

Devi ja Dimmu kävivät silmäpeilauksessa 15.11 tampereella. Molemmilla priimat silmät, Devistä katottiin myös polvet jotka 0/0 :) Dimmun silmätarkastamisesta on ehtinyt vierähtää jokunen vuosi joten tosi kiva tietää että myös sen silmät on kunnossa. Onhan Dimmullakin sentään kahdet jälkeläiset.

Dimmu täytti 30.11 7V :) ja pääsikin sen kunniaksi mummolaan juoksuevakkoon kun Devin juoksun h-hetket alkoi olla käsillä.

Devi aloitti juoksun 22.11 ja otatin ekat proget  30.11 juoksun 8 vrk, proget oli silloin vielä alhaiset 0.8. Uudet proget otettiin maanantaina 3.12 ja arvo oli noussut 5.1 ja saatiin ohjeeksi että astutus nyt ja huomenna, arvot nousivat niin nopeasti et vois olla keskiviikkona otolliset ajat jo ohi.... Noo me lähettiin sitten ajaan suunnitellun uroksen luokse. Uros ja Devi olivat innoissaan toisistaan ja kovasti oli yritystäkin. Samanlaista yritystä oli myös tiistaina mutta pieni rakenteellinen miinus uroksessa esti astumisen.

Siinä hetken punnitsin vaihtoehtoja ja päätin lähteä kokeilemaan varaurosta.
Sinänsä hieno tilanne että nämä pojat olivat kovin tasaväkisiä uroshaaveissani.

 Käytiin tiistai-iltana uroksen luona, matkaa kertyi melkein 4 tuntia näiden väliin. Toisen uroksen luona Devi vaikutti reissaamiseen väsähtäneeltä mutta jaksoi hieman lämmetä uudelle pojalle. Päätin sitten että kokeillaan keskiviikkona vielä et mitkä on fiilikset. Niin sitten keskiviikkona ajettiin taas uroksen luo, meininki oli lupaavan näköistä, Devi olisi kokoajan halunnut talosta mennä ulos ja oli ulkona uroksesta vielä innokkaampi, mutta kauaa eivät heelerit kestäneet -22 pakkasessa. Kun puuhastelua oli monen lupaavan tilanteen siivitytämänä jatkunu useampi tunti päätin otattaa Devistä viel proget. Ajettiin sitten nurmoon eläinlääkäriasemalle josta sai proget kahdessa tunnissa. Nää proget oli eri arvoasteikolla ja lukema oli 17.05 ja sen asteikon mukaan otolliset ajat vielä olis ollu. Niimpä saatiin ihana heeleripoika mukaan kotiimme. Meininki oli ke illan ja viel torstainkin hyvin samanlaista. Devi seisoi hienosti urokselle mutta kun tämä sai kunnon otteen liikkui Devi kiljahtaen eteenpäin. Tän kummemmaksi ei toiminta muuttunut ja koska ideologiaani vastaan on sen kummemmin puuttua luonnon valintaan tässä vaiheessa ei Deviä pidelty kiinni tms. Perjantaiaamuna olivat aamukävelyllä kuin vanha pariskunta. Ja illalla veinkin uroksen kotiinsa.

Mää oon näissä jutuissa sen verran taikauskoinen jotten urossuunnitelmiani kuuluta etukäteen kovin julkisesti jos sattuu että käykin jotain miksi ei onnistu. Aikanaan meillä kävi Dusty heelerilläni eräs narttukoira joka sinnikkäästi torjui pojan, sittemmin ko koiralla todettiin silmäsairaus johon myös Dusty oli kantaja. Sanoin silloin että kyllä luonto tietää jos joku ei ole tarkoitettu.

Nyt sitten ihmetellään mahtoiko jotain tapahtua noilla läheltäpiti kiinnijäämistilanteiden aikana vai ei. Itse en ole kovin toiveikas että meillä vielä tänä talvena olisi heelerpentuetta. Mutta katsellaan kuitenkin varovasti Devin kanssa sinne asti että voi ultrata. Ja aletaan sitten suunnitella kevään treeni ja kisakalenteria ja uutta suunnitelmaa ens juoksuun :)